Vihreä siirtymä tehdään paikallisesti
Vihreä siirtymä etenee Suomessa kiihtyvää vauhtia ja on alueita, joilla uusiutuvan energian hankkeita on käynnissä lukuisia yhtä aikaa. Hankkeiden yhteensovittelu tuottaa haasteita hanketoimijoille ja kunnille, sekä herättää huolta myös paikallisyhteisöissä. Millaisia yhteisvaikutuksia on päällekkäisillä hankkeilla ja miten käy paikallisen luonnon tässä myllerryksessä? Ilmeisimmät sijoituspaikat hankkeille alkavat paikoin olla jo täynnä ja maankäytön paineet kasvavat: sijoittelussa joudutaan tasapainoilemaan yhteiskunnallisten hyötyjen ja paikallisten vaikutusten välillä.
Vaikka vihreä siirtymä yleisesti saakin osakseen hyväksyntää, saattavat mittavat hankkeet aiheuttaa vastustusta paikallisten asukkaiden keskuudessa. Kyse on rakenteellisesta haasteesta, kun hankkeet kilpailevat keskenään samoista alueista ja yhteisesti jaettu kokonaiskuva vaikutuksista jää hämäräksi. Paikallisten ihmisten on tässä tilanteessa vaikea muodostaa selkeää mielipidettä, jolla osallistua keskusteluun ja tuloksena voi olla passivoituminen tai vastustus. Jotta saadaan aikaan paras mahdollinen ratkaisu, tarvittaisiin kuitenkin kaikkien osapuolien rakentavaa osallistumista.
Hanketoimijan näkökulmasta taas vaikutusten arviointi suhteessa muihin samanaikaisiin hankkeisiin voi osoittautua hankalaksi. Hanketoimijat toimivat kukin omalla logiikallaan, vaikka vaikutukset kasautuvat samalle alueelle ja samoille ihmisille. YVA-prosesseja onkin kritisoitu siitä, etteivät ne huomioi hankkeiden yhteisvaikutuksia riittävästi.
Luontovaikutukset (kuten maankäyttö, saastuminen ja luonnonvarojen käyttö) ilmenevät paikallisesti. Vaikka yksittäisellä yrityksellä voi olla tuhansiakin toimipaikkoja ja sen hankintaketjut voivat ulottua ympäri maailman, tulisi toiminnasta aiheutuvia luontovaikutuksia arvioida paikallisesti jokaisella toimipaikalla erikseen. Tehokkaimpia keinoja luontovaikutusten ja luontoriippuvuuksista aiheutuvien riskien vähentämiseen on toiminnan sijoittaminen jo ihmistoiminnan heikentämille alueille ja ekosysteemeihin, joiden kantokyky kestää toiminnasta aiheutuvat vaikutukset.
Näkökulman siirtäminen yritystasosta paikalliseen onkin avain luontovaikutusten pienentämiseen. Samanlaista periaatetta paikkasidonnaisuudesta noudatetaan myös Tieteeseen perustuvien luontotavoitteiden (Science Based Targets for Nature, SBTN) viitekehyksessä. Luontotavoitteet asetetaan tämän viitekehyksen mukaan yritystason sijaan jokaiselle toimipaikalle tai hankkeelle erikseen, mukauttaen ne paikallisen luonnon tilaan.
Parhaassa tapauksessa luontotavoitteet asetetaan yhteistyössä muiden alueella toimivien yritysten kanssa. Näin voidaan toimia esimerkiksi valuma-aluerajauksella: samalla valuma-alueella toimivat yritykset asettavat yhteisen tavoitteen valuma-alueen luonnon tilan tukemiseksi. Valuma-alueyhteistyön logiikka vesiensuojelussa on jo tuttu Suomessa. Siinä eri toimijat sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin, vaikka kukin vastaa vain omasta osuudestaan. Sama ajattelutapa on nyt laajenemassa luontotavoitteisiin laajemmin ja vihreän siirtymän hankkeet voivat olla se käytännön konteksti, jossa tätä yhteistyötä aletaan rakentaa. Hankkeiden kasautuminen samoille alueille luo tähän sekä tarpeen että tilaisuuden.
Vihreä siirtymän hankkeet voivat toimia keskustelun avaajana yhteisen tavoitteen asetteluun. Millainen yhteinen visio on hyväksyttävä asukkaille, alueella jo toimiville yrityksille ja sinne asettuville uusille toimijoille ja millainen on kunkin rooli sen edistämisessä? Kaupungit ja kunnat ovat avainroolissa vision luomisessa ja monessa kaupungissa tähdätäänkin jo luontopositiivisuuteen. Luontopositiivista lopputulosta on mahdotonta tavoittaa eri tavoitteiden ollessa ristiriidassa. Tarvitaan yhteisöllisyyttä ja sitoutumista yhteiseen paikkaan ja tavoitteeseen. Paikallinen yhteistyö on vihreän siirtymän onnistumisen edellytys.
Johanna Vähätalo
Kirjoittaja on One Planetin johtava asiantuntija.
