Odota säätelyä tai johda muutosta – suomalainen ylikulutus vaatii yrityksiltä strategisia valintoja

"Ei meidän kannata vaivautua miettimään omia päästöjämme ja ympäristöjalanjälkeämme, sillä suuret saastuttajamaat kuten Kiina aiheuttavat kuitenkin niin paljon enemmän ympäristötuhoa" – tämä on edelleen valitettavan yleinen ajattelutapa. Todellisuudessa tilanne on lähes päinvastainen, kun käännämme katseen yksittäisen valtion sijaan yksilöön: keskiverto suomalainen aiheuttaa enemmän päästöjä ja kuluttaa enemmän luonnonvaroja kuin keskiverto kiinalainen. Planetaariset rajat paukkuvat Suomen osalta jo vuoden ensimmäisellä kolmanneksella, kun olemme jälleen kuluttaneet loppuun oman osuutemme maailman uusiutuvista luonnonvaroista. Tänään on Suomen ylikulutuspäivä.

Yksilötasolla kasviperäistä ruokaa ja uusiutuvaa energiaa suosimalla voi päästä jo pitkälle oman ylikulutuksen pienentämisessä, mutta tavallisella suomalaisella ei välttämättä ole suoraa vaikutusvaltaa siihen, kuinka paljon Suomen metsiä hakataan, kuinka paljon uusia metsäteitä rakennetaan ja ylläpidetään tai miten kaivosjätteitä saadaan kierrätettyä. Monelle saattaa esimerkiksi tulla yllätyksenä, että Suomessa on laajamittaisen metsätalouden vuoksi yksi maailman kattavimmista tieverkoista ja yhdistettynä pohjoisen sääolosuhteiden aiheuttamaan kunnostustarpeeseen se tekee suomalaisten asfaltin kulutuksesta moninkertaisen verrattuna eurooppalaisten maiden keskiarvon. Luonnon kuluminen ilmenee Suomessa esimerkiksi avohakkuuaukeina ja rehevöityneinä vesistöinä. Metsiemme lajisto ja linnustomme uhanalaistuu hälyttävää vauhtia.

Suomi on globaalissa mittakaavassa pieni maa ja pieni kansa, mutta luonnonvarojen kulutuksessa henkilöä kohden olemme maailman kärkijoukkoa. Vaikka ylikulutusta on tarkasteltava yksilötasolla globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, ei vastuu siitä lepää pelkästään yksittäisen ihmisen harteilla. Kyse on korkean luonnonvarojen kulutuksen varaan rakennetusta yhteiskuntajärjestelmästä, jonka muuttaminen edellyttää rakenteellisia uudistuksia. Uudistukset eivät kuitenkaan tapahdu itsestään, ellei joku niitä vaadi tehtävän.

Ylikuluttavan yhteiskunnan perimmäinen ongelma on yksinkertainen: luonnon kulumiselle ei ole asetettu hintaa eikä rajoja. Näin siitäkin huolimatta, että on yleisesti tiedossa, kuinka kerrytämme vuosi vuodelta ekologista velkaa, joka uhkaa lopulta myös taloutemme perusteita. Ratkaisu on selvä: luontohaitoille on asetettava rajat ja niiden todelliset yhteiskunnalliset kustannukset on hinnoiteltava näkyviksi. Ilmastopolitiikassa päästökauppa on osoittanut tehonsa ajamalla energiantuotannon ja teollisuuden siirtymää pois fossiilisista polttoaineista. Sama logiikka toimii ylikulutuksen suitsimisessa: luonnonvarojen käytölle tarvitaan rajat, kestävään käyttöön kannusteita. Lisäksi tarvitsemme luonnonarvomarkkinat, joilla luonnon tilan parantamisesta syntyy kannattavaa liiketoimintaa.

Tämä kehitys tulee väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Ilmastosiirtymä on osoittanut, että rohkeat edelläkävijät hyötyvät. Sama pätee luontotyöhön: ylikulutuksen suitsimisessa edelläkävijyys ei ole vain velvollisuus vaan tulevaisuuden kilpailuetu. Kannattaa siis kuulua niihin, jotka kantavat vastuuta jo ennen kuin siitä tehdään kaikille pakollista.

Amanda Pasanen

Kirjoittaja on One Planetin johtava asiantuntija.